Sivu 2/2

Re: Kuka ajattelee lajin parasta? Kuka ei?

ViestiLähetetty: 14.01.2017 12:23
Kirjoittaja Hancock
dellortto kirjoitti:Mietin miksi kukaan joka lajissa on mukana ei ajattelisi lajin parasta. Miksi joku parista sadasta lajin ympärillä puuhaavista ihmisistä voisi olla noin idiootti. Miksi tulla lajiin mukaan, miksi olla vielä aktiivisesti siinä mukana jos vain haluaa lajin loppuvan. En jaksa uskoa tämänkaltaiseen väittämään ja tämänkaltainen syyttely pienessä lajissa aiheuttaa vain riitelyä. Ymmärrän jos sukset menevät ristiin lajeissa, joissa on kymmeniätuhansia aktiiveja. Mutta nyt on kyseessä laji missä kaikki mukana olevat mahtuvat yhdelle varikolle. Eikä kuitenkaan saa välejään selväksi, vaan muodostavat pieniä kuppikuntia missä kaikki asiat tehdään täydellisesti ja kaikki muut ovat väärässä.


Joten, olisiko säännöissä voitu joustaa tai muuttaa niitä, jotta Jäätäväsarja olisi saatu aikaiseksi? Tuo, että Jäätäväsarjan avulla lajiin yhtäkkiä tupsahti enemmän uusia kuljettajia kuin viimeiseen 10 vuoteen on ollut, olisi pitänyt toimia kannustimena muuttamaan sääntöjä.

Tärkeysjärjestys:
1) Kuskit (näistä on pula)
2) Sponsorit ja tuki
3) Seurat ja kerhot
4) Yleisö
5) Lajiliitto tms. "ylempi taho" (tänne on tunkua)

Siinä vähän hierarkiaa. Kuskeille pitäisi antaa päätöksenteossa suurempi valta, niistä kun on pula. Pitäisi kysyä, että mikä sai sinut tulemaan tähän lajiin ja mitä pitäisi tehdä, jotta pysyisit tässä lajissa ja toimia sen mukaan. Minulla on sellainen kutina, että juuri noin VRT teki....

Re: Kuka ajattelee lajin parasta? Kuka ei?

ViestiLähetetty: 14.01.2017 15:44
Kirjoittaja dellortto
Siis kaatuiko sarja todellakin siihen ettei se saanut järjestää joukkuesarjaa jäsentenvälisinä kilpailuina?