Lunnalle U21 SM-kultaa

Speedway aiheinen keskustelu

Lunnalle U21 SM-kultaa

ViestiKirjoittaja Jari » 26.07.2015 09:59

Speedwayn alle 21-vuotiaiden SM-mitalit laitettiin jakoon tänään Kauhajoella. Mukaan kilpailuun oli ilmoittautunut yhdeksän kuljettajaa, joten kilpailu ajettiin 10 kuljettajan taulukolla. Tämä toi puolestaan kuljettajille peräkkäisiä eriä. Kymmenen alkuerän jälkeen kaksi parasta meni suoraan finaaliin ja sijoille 3-6 sijoittuneet semifinaaliin.

Alkuerissä parasta vauhtia piti Jooa Partanen vieden kaikki neljä ajamaansa erää nimiinsä. Toinen suora finaalipaikka meni 10 pistettä kasanneelle Jesse Mustoselle. Nike Lunna oli kahdeksalla pisteellä ensimmäinen semifinalisti. Lunna tuli viimeisessä alkuerässään hylätyksi ajettuaan Partasen kanssa yhteen. Jere Lehtonen ja Jiri Nieminen ottivat paikkansa semissä seitsemällä pisteellä ja ensimmäistä kauttaan isolla pyörällä ajava Niklas Säyriö vei viimeisen paikan kuudella pisteellä. Niilo Vuolaksen, Mattias Blom, sekä ruotsalaisen naiskuski Nathalie Theleniuksen kisat päättyivät alkueriin.

Semifinaalista tiensä finaaliin raivasivat Lunna, sekä Nieminen ennen reilulla erolla hävinnyttä viidenneksi sijoittunutta Säyriötä. Lehtonen jäi semifinaalissa viimeiseksi ollen lopputuloksissa kuudes. Päivän finaali tarjosi ensimmäisellä yrittämällä dramatiikkaa. Partanen menetti pyöränsä hallinnan, Niemisen joutuessa myös kaatamaan pyöränsä. Partasen hieno kilpailu päättyi hylkäykseen. Toisella yrittämällä Lunna ja Mustonen karkasivat startista, Lunnan pitäessä kärkipaikan hallussaan koko neljä kierrosta. Mustonen maaliin toisena ja Niemisille kotiinviemisenä pronssia. Mestaruus oli Lunnalle toinen putkeen alle 21-vuotiaissa.

Minispeedwayn joukkue Suomen Cup jatkui myös Kauhajoella. Seinäjoen kakkosjoukkue vei voiton ennen Hyvinkään kakkosjoukkuetta, sekä Seinäjoen ykkösjoukkuetta. Microspeedwayssä voittoon ajoi Viron Frido Ving Viidas ennen Pete Antilaa.

Tulokset:
U21 SM-finaali:
1. Nike Lunna, KarMK 8+3+3
2. Jesse Mustonen, VRT 10+2
3. Jiri Nieminen, SsMK 7+2+1
4. Jooa Partanen, SeMK 12+d
5. Niklas Säyriö, VRT 6+1
6. Jere Lehtonen, PMK 7+0
7. Mattias Blom, HMK 4
8. Niilo Vuolas, HjMK 3
9. Nathalia Thelenius, Ruotsi 0


80cc joukkue Suomen Cup:
1. Seinäjoki 2 25: Arttu Pentinmäki 17, Roni Niemelä 8
2. Hyvinkää 2 23: Timi Salonen 14, Pessi Sillanpää 9
3. Seinäjoki 1 22: Joni Laukkanen 17, Rasmus Finne 5
4. Forssa 18: Antti Vuolas 17, Niklas Ågren 1
5. Hyvinkää 1 16: Toni Hyyryläinen 8, Jere Kristola 8
6. Viro 11: Karl Johannes Lattik 5, Markus Maximus Lill 6
7. Kauhajoki 10: Gert Heinvee 6, Miko Antila 4


Microspeedway:
1. Frido Ving Viidas, Viro 8
2. Pete Antila, SeMK 3
Avatar
Jari
 
Viestit: 83
Liittynyt: 08.11.2014 12:51

Re: Lunnalle U21 SM-kultaa

ViestiKirjoittaja Hancock » 07.08.2015 07:49

Estonian Speedwayn facebook-sivulle oli postattu Youtube-linkki jossa Nike Lunna ja Renat Gafurov törmäävät täydessä vauhdissa. Mutta pitää sanoa jo tämänkin videon perusteella, että Lunna on ihan GP tasoa, siellä on monta kuskia Jotka eivät kuulu sinne kuten esimerkiksi Kryszov Kasparzak, Chris Harris, Peter Kildemand....

Toivottavasti ei käynyt kuinkaan.
https://m.youtube.com/watch?v=XKU9qX_wbXA&feature=share
Danny King (Ipswitch Witches) "Only way to get better in speedway is ride with someone who is better. Chase someone who is better than you".
Avatar
Hancock
 
Viestit: 375
Liittynyt: 07.09.2014 10:36

Re: Lunnalle U21 SM-kultaa

ViestiKirjoittaja Hancock » 07.08.2015 15:56

Olisi pitänyt katsoa videon päiväys. Onhan tuo Nike ainakin kunnossa kun ajoi vasta tiistaina Hyvinkäällä. Miten lie Renat Gafurovin käynyt?
Danny King (Ipswitch Witches) "Only way to get better in speedway is ride with someone who is better. Chase someone who is better than you".
Avatar
Hancock
 
Viestit: 375
Liittynyt: 07.09.2014 10:36


Paluu SPEEDWAY

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron